Perustietoa rodusta

 

Rodun historia ja nykypäivä


Lakelandinterrieri on kotoisin Pohjois-Englannin vuoristoiselta järviseudulta, jossa sitä käytetiin työkoirana kettujen ja saukkojen metsästyksessä. Rotu on vanha, vaikka virallisesti hyväksyttynä rotuna lakelandinterrieri onkin kotuullisen nuori tulokas. Se polveutuu walesinterrierin tavoin jo hävinneestä Old Black And Tan Terrieristä. Myös useat muut terrierirodut, kuten karkeakarvainen kettuterrieri, borderterrieri, bedlingtoninterrieri ja/tai näiden kantamuodot ovat todennäköisesti jättäneet jälkensä nykyiseen lakelandinterrieriin.

Järviseudun terrierieistä käytettiin useita eri nimityksiä, mm. Fell terrier, Patterdalen tai Cumberlandin terrieri, vähän riippuen alueesta. Kennel Club hyväksyi rodun virallisesti 1931, ja vähitellen lakelandinterrierin nykyinen tyyppi alkoi vakiintua - aiemmin vain työkoirana käytettäessä ulkonäöllä ei niinkään ollut merkitystä.

Nykyään leikkejä ei juurikaan käytetä metsästykseen, vaikka useilla vaistot olisivatkin vahvasti tallella. Lakeland on kuitenkin kätevän kokoisena, nopealiikkeisenä, älykkäänä, sinnikkänä ja uteliaana rotuna sopiva monenlaiseen harrastukseen, mm. agilityyn, jäljestykseen tai pelastuskoiratoimintaan. Rodulla on myös kilpailuoikeudet luola- ja MEJÄ-kokeissa.

Lakelandinterrieri on kaikkialla maailmassa melko vähälukuinen rotu, vaikkakin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa rodun populaatiot ovat hieman suurempia kuin muualla.


Luonne


Lakelandinterrieri on sisukas, toimelias ja nopea oppimaan. Rotu on iloinen, leikkisä, utelias ja rohkea. Se kiintyy omistajiinsa ja viihtyy siellä missä tapahtuu. Leikki viihtyy mielellään sylissä rapsuteltavana, mutta toisaalta ”syttyy” nopeasti ja on salamana valmis toimintaan, kun sitä on tarjolla. Riistaviettiäkin leikeiltä yhä löytyy, joiltain enemmän kuin toisilta.

Lakelandinterrieri tarvitsee johdonmukaisen tapakasvatuksen ja kohtuullisesti  tekemistä niin keholleen kuin mielelleenkin. Turhautuneena se varmasti keksii tekemistä itsekin, ja työn tulokset eivät välttämättä aina miellytä omistajaa. Oikeissa käsissä leikistä saa uskollisen, aina iloisen, terhakan ja sydämellisen ystävän vuosikausiksi.


Terveys


Lakelandinterrieri on melko terve ja pitkäikäinen rotu. Keskimäärin leikkien voi odottaa elävän 12-14 vuotiaksi, mutta jotkut ovat eläneet jopa 17-vuotiaiksi. Leikeillä tavattuja sairauksia ovat mm. HC, PRA, linssiluksaatio, allergiat, epilepsia, erilaiset kasvaimet ja syövät, patellaluksaatio ja legg-perthes.


Turkki


Lakelandinterrieri kuluu trimmattaviin rotuihin, ja sen turkin kuuluu olla karkea, tiivis ja säänkestävä. Päällyskarvan alla on tiheä pohjavilla. Kotikoirana leikki tulisi trimmata neljä kertaa vuodessa, tällöin se pysyy kutakuinkin siistinä koko ajan. Näyttelykoiria trimmataan huomattavasti useammin. Jos koiraa käytetään näyttelyissä säännöllisesti, turkkia nypitään myös jatkuvasti, esimerkiksi viikottain, jolloin se pysyy kunnossa koko ajan. Jos kysessä on vain muutamia näyttelyitä lyhyen ajan sisällä, on turkki syytä nyppiä alas noin 2,5 kuukautta ennen näyttelyä, karvan kasvuvauhdista riippuen, ja ajoittaa loput trimmaukset sen mukaan.

Kotikoirana elävän leikin turkki voidaan tarvittaessa myös leikata saksilla ja/tai ajaa koneella. Tällöin on kuitenkin huomioitava, että turkki menettää karkeutensa eikä ole enää yhtä säänkestävä ja likaa hylkivä kuin nypitty turkki. Leikattu turkki muuttuu myös väriltään vaaleammaksi.


Lähteenä käytetty osittain Lakelandinterrierien jalostuksen tavoiteohjelmaa 2007-2011